Pikku Kalle vitsit

”Mun lemmikkipapukaija tekee someen sisältöä”, Pikku-Kalle kehui kaverilleen.

”Se on sellainen lintuinfluensseri”, hän jatkoi.

Pikku-Kalle katseli isoveljeensä tarkkaan, kun hän suuteli tyttöystäväänsä kiihkeästi.

”Mitä he tekevät?”, kysyi Pikku-Leena joka tuli paikalle.

Pikku-Kalle vastasi: ”En tiedä tarkalleen, mutta arvelen, että he tappelevat purukumista.”

Isä kuunteli Pikku-Kallen huoneen ovella, kun Kalle sanoi iltarukoustaan.
”Siunaa mummoa ja ota vaari vastaan”, Pikku-Kalle sanoi rukouksessaan. Isä hieman ihmetteli asiaa mutta ei ollut moksiskaan. Seuraavana päivänä vaari kuoli kuitenkin yllättäen sydänkohtaukseen.

Isä ihmetteli, että tiesikö Pikku-Kalle kuolemasta iltarukousta lukiessaan.

Kului muutamia päiviä ja asia ehti unohtua isältä. Eräänä iltana Pikku-Kalle oli jälleen isän kuullen ääneen lukemassa iltarukoustaan: ”Siunaa äitiä ja ota isä vastaan!”

Isä pelästyi suunnattomasti eikä saanut unta yöllä, peläten kuolemaa. Isä meni töihin aamulla äärimmäistä varovaisuutta noudattaen. Isä ei kävellyt autojen lähellä, hän ei ylittänyt suojateitä katsomatta vähintään seitsemää kertaa ympärilleen. Lisäksi hän tilasi varmuuden vuoksi kevyen salaatin lounaaksi, ettei kolesteroli tappaisi häntä.

Koko päivän hän istui toimistossaan ovi lukittuna ettei kukaan tule aiheuttamaan hänelle stressiä joka nostaisi verenpainetta hengenvaaralliseksi.

Työpäivän päättyessä isä käveli takaisin kotiinsa varovaisuutta noudattaen. Kotiin päästyään isä totesi Pikku-Kallen äidille: ”Huhhuh, olipa rankka päivä minulla!”. Äiti huokaisi puolisolleen: ”Rankkaa se on ollut kotonakin. Postinkantaja kuoli tänään ovellemme.”

Hetken tapahtumia seurattuaan Pikku-Kalle huusi: ”Kuulkaas nyt! Olitte viemässä minua psykiatrille kun imin peukaloani!”

Pikku-Kalle kysyi isältään: ”Tietävätkö isät aina enemmän kuin heidän poikansa?”

Isä vastasi: ”Totta kai. Isät tietävät aina enemmän.”

Pikku-Kalle: ”No tiedätkö, kuka keksi sähkölampun?”

Isä vastasi: ”Edison.”

Pikku-Kalle jatkoi: ”No miksei hänen isänsä sitten keksinyt sitä?”

Pikku-Kalle meni ensimmäistä kertaa vanhempiensa kanssa kirkkoon. Pappi saapui alttarille mustassa kaavussaan jolloin Pikku-Kalle nousi ylös ja huusi kaikkien kuullen: ”Äiti, katso! Lepakkomies!”

Pikku-Kalle oli bussipysäkillä ja hänen lisäkseen bussia odotti vanha mummo. Mummo kysyi Pikku-Kallelta: ”Kuinka usein bussi pysähtyy tällä pysäkillä?”

Pikku-Kalle vastasi: ”Kerran. Sitten se jatkaa matkaa.”

Pikku-Kalle sai syntymäpäivälahjaksi paidan, jossa on kuva laivasta. Pikku-Kalle esitteli seuraavana päivänä koulussa paitaansa kavereille: ”Hei katsokaa, minulla on aluspaita!”

Pikku-Kalle ajoi pyörällään päin mummoa, joka kaatui.
Mummo suuttuen huudahti: ”Eikö sinulla ole kelloa pyörässäsi?”
Pikku-Kalle vastasi: ”On kyllä, mutta en halunnut säikäyttää sinua!”

Pikku-Kalle kertoi opettajalleen: ”Minulla on vihko täynnä!”
Opettaja: ”Oletpas sinä ahkera ollut. Mikä vihko sinulla tuli täyteen?”
Pikku-Kalle vastasi: ”Poissaolovihko.”

Pikku-Kalle sanoi isälleen automatkalla: ”Minua kusettaa!”

Isä vastasi ”Ei nyt voida pysähtyä pissalle.”

Pikku-Kalle intti vastaan: ”Mutta kun minua kusettaa nyt kovasti!”

Isä ei tykännyt sanavalinnasta ja neuvoi: ”Sanoi mieluummin vaikka, että sinua laulattaa.”

Seuraavana päivänä Pikku-Kalle oli mummulassaan ja sanoi mummulleen: ”Minua laulattaa!”

Mummo sanoi: ”Ei nyt lauleta.”

Pikku-Kalle jo jalat ristissä tuskaisena: ”Mutta kun minä haluaisin kovasti laulaa!”

Mummo vastasi: ”No laula hiljaa minun korvaani!”

Pikku-Kalle: ”JIPPII!”

Opettaja soitti kotiin isälle ja sanoi: ”Pikku-Kallelta on löytynyt Marlboro-aski!”

”Kauheaa”, isä sanoi. ”Hän yleensä polttaa Belmontia!”

Kaverin äiti kysyi Pikku-Kallelta, mikä hänestä tulee kun hän kasvaa isoksi.

Pikku-Kalle vastasi: ”Automaatti. Se ei tee mitään ja se vain saa rahaa.”

Hänen kaveri huomasi Pikku-Kallen, jonka kasseissa näkyi useita maitopurkkeja.

Kaveri huusi Pikku-Kallelle: ”Miten jaksat kantaa noin monta maitoa?”

Pikku-Kalle vastasi: ”Nämähän ovat kevytmaitoa!”

Ruoka-annokset olivat valtavia eikä kukaan jaksanut syödä niitä loppuun. Pikku-Kallen äiti oli kovin nuuka ja pyysi tarjoilijalta: ”saisimmeko nämä ruoantähteet mukaan koirallemme?”

Pikku-Kalle hihkaisi: ”Jihuu! Minä saan koiran!”

Pikku-Kalle oli maagisista rummuistaan ylpeä ja kertoi kaverilleen: ”Uskotko, että nämä maagiset rummut osaavat kertoa kellon ajan?”

Kaveri ei tietenkään uskonut.

Pikku-Kalle päätti näyttää kaverilleen ja alkoi hyppäsi rumpujen taakse. Pikku-Kalle alkoi rummuttamaan julmetun kovaa rumpujaan.

Samaan aikaan yläkerrasta koputettiin lattiaan ja katosta kuului naisääni, joka huusi: ”Hiljaa! Kello on puoli kaksi yöllä!”

Pikku-Kalle tilasi tiskillä nakkisämpylän.

Myyjä kysyi: ”tuleeko kaikilla mausteilla?”

Pikku-Kalle sanoi: ”jätetään vähän muillekin!”